sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Skyr - Uuniomena

Nappasin ihan uteliaisuudestani kaupan kylmäkaapista Skyr -valmisteen.

* Runsaasti proteiinia.
* Ei lisättyä sokeria.
* Rasvaton.
* Gluteeniton.

Sopii leivontaan, välipalaksi, smoothieen sekä aamu-, väli- ja iltapalaksi.
Purkissa on 170g ja sisältää 15 g proteiinia.
Kannessa tulee mukana lusikka, joten tämä on mainio matkaeväs!

Hinta 1,59 €

Tuoksu on uuniomenainen ja seassa näkyy omenanpalasia.
Olen kohta syönyt tämän ja tämä täyttää mahan mukavasti, ei ole näläntunnetta.

Suosittelen! Makuvaihtoehtoja on mm. kuningatar ja passionhedelmä.





perjantai 27. syyskuuta 2013

Panda - Toffee lakutoukat

Pandalta ilmestyi jokin aika sitten pieniä karkkirasioita ja tässä niistä yksi (edellisestä ei kuvaa, koska heitin sen ajatuksissani jo pois). Toffeenmakuisia lakritsirakeita, joita on rasiassa kahta eri väriä.
Rasiassa on 60 gr.
 
Ihan syötäviä ja helppo kuljetella mukana, vaikka laukussa.
Myös mansikka- ja sitruunarakeet olivat hyviä, vaikkakin sitruunaa oli miun rasiassa vähemmän.
 
 
 





torstai 26. syyskuuta 2013

Marabou - Mini Stars

Äiti lykkäsi miulle nämäkin mukaan ja äsken napostelin viimeisetkin muruset nassuun.
Maraboun keksejä, joissa on maitosuklaata ja maitotäytettä.
Paketissa on neljä pussia, joissa jokaisessa on kuusi keksiä,  eli voi ottaa kätevästi vaikkapa laukkuun mukaan.

Olettaisin, että näitä löytyy monien kauppojen keksihyllyltä, hintaa en tiedä.

Kyllähän näitä söi, mutta nämä on parempia :3









tiistai 24. syyskuuta 2013

Fanta - Lemon

Eilen hörpin toisen uutuuden, jonka äiti oli ostanut ja lykkäsi minulle mukaan.
Fanta, joka maistuu sitruunalta.
Tölkki on edellisenkin tavoin pantiton ja tämän on maahantuonut Suomen Energiajuomat Oy. Tölkkiin sopii juomaa 330 ml.


Tämä on huomattavasti parempaa, kuin mansikka, sillä tässä on kirpeyttä. Itse kääntyisin ennemmin tämän puoleen ja hakkaa mennen tullen viinirypälefantan, se jos mikä oli makuelämys :D







maanantai 23. syyskuuta 2013

Fanta - Strawberry

Äiti oli (jälleen kerran), bongannut meidän kylän K-kaupasta erikoisuuksia.
Mansikan makuinen Fanta, joka on kofeeiniton ja tölkkiin menee 3,55 ml juomista. Hinnasta en tiedä, mutta tästä ei saa panttia, sillä on tuotu ulkomailta Suomeen.


Juoma oli todella makea, verrattuna siihen oikeaan Fantaan, mutta ihan juotavaa kuitenkin :)






lauantai 21. syyskuuta 2013

Taffel - Hölläily Mix

Törmäsin torstaina sipsihyllyllä Hölläily Mixiin ja täytyihän se napata mukaan.
Hölläily Mix sisältää suolattuja sipsejä kolmessa erimuodossa: tähtiä, ympyröitä ja pitkulaisia.
Ongelman tuotti dippaus, kuinka pyöreitä sipsejä voi dipata ilman, että sormet ui kastikkeessa? :D
Harjoitus teki mestarin.






Oletteko te hölläilleet?




perjantai 20. syyskuuta 2013

Choc & Milk

Griessonin (Saksa) keksejä, joissa maitosuklaakuorrute (42%) ja täyte (27%).
Paketissa yhdeksän keksiä. Hinta 1,69 €/pkt.

Maku muistuttaa Kinderiä, tuon "maito" täytteen ansiosta. Jos sitä olisi enemmän, niin varmasti maku täydentyisi paremmin, mutta maistuu nämä näinkin ;D Yllätyin siitä, että tuo hymynaama kuvio on oikeasti keksien pinnassa, eikä ole mainoskikka.
Bongasin nämä Valintatalosta.




Omnomnom!





torstai 19. syyskuuta 2013

Kauhujen Virvoitusjuomaargh!


Saavuin tänään Tohmajärvelle ja kävin äidin kanssa kaupassa. Virvoitusjuomaosastolla törmäsin tähän mahtavaan tuotteeseen!
 
Oliv on lanseerannut Halloweeniä ajatellen oman kuosin!
Kolanmakuinnen virvoitusjuoma (0,33l).
 
Juoma ei maistu Coca-Colalle, Pepsille tai muullekkaan ison firman kolajuomalle. Tämä on paljon laimeampaa, mutta kyllä minulle maistuu ainakin :D En ole aikaisempina vuosina törmännyt tällaiseen tuotteeseen, paitsi makeisten maailmassa.
 
 
 



Oletteko te nähneet tätä uutuutta jo kaupoissa?





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Nordqwist -Karibian Aurinko

Nordqwist - Karibian Aurinko.
Ainekset; musta tee, aprikoosin-, ananaksen- ja passionhedelmän aromit.
Myydään yksitellen, sekä Teetaivas lajitelman mukana.
 
Olen juonut melkeinpä kaikkia Nordqwistin teemakuja ja tämä on niistä ylivoimaisin suosikkini.
Tee tuoksuu ja maistuu lähinnä aprikoosille, en osaisi ilman tuoteselostetta sanoa, että mitä makuja tässä olisi. Toki haudutus toisi aromit paremmin esiin, itse en kuitenkaan ihan niitä aikoja teetä hauduta (paitsi jos unohdan), mitä pusseissa lukee.
 
Nordqwist tekee ihan mahtavia makuyhdistelmiä ja kyllä siitä laadustakin suostuu maksamaan, kun tietää mitä saa. Kannattaa kaupan teehyllyllä joskus pysähtyä nuuhkimaan ja tarkastelemaan teepaketteja/pusseja :)
 
 
 
 






lauantai 14. syyskuuta 2013

Kun yksi ei riitä.

Heissan!

Perustin toisen blogin, joka on kaukana siitä aidosta ja alkuperäisestä. Tässä blogissa keskitytään ruoka-aineiden testauksiin, kuten makeiset, keksit ja juomat.
Blogi päivittyy epätasaiseen tahtiin, kun on jotain testattavaa niin postaus ilmestyy.

Tervetuloa mukaan :)