tiistai 12. huhtikuuta 2016

Pineapple Chicken / Saarioinen

Taitaa olla ensimmäinen kerta tässä blogissa, kun kirjoitan "oikeasta" ruoasta. Olen kotikotona talonvahtina ja otin koiran myös itselleni hoidettavaksi kun vanhemmat on reissussa. Käytiin viime lauantain kaupassa, kun tulin kotiin, että olisi edes jotain syötävää kaapissa :D

Valmisruokahyllystä silmääni osui Saarioisen Pineapple Chicken Sweet & Sour -ateria. Painoa tällä on 300 g ja ostohetkellä tarjoushinta oli 2,99 €. Samaa sarjaa on useampi eri vaihtoehto, mutta ne ei itseäni niin paljoa kiinnostanut.

Kastikkeen ja riisit erottaa ohut muovikalvo, joka lähtee päällyskalvon mukana.




Täytyy myöntää, että tämä oli todella hyvää valmisruoaksi. Toki, harvoin ne ihan samalle maistuu kuin mitä esim. kiinalaisessa ravintolassa, mutta on sitä pahempiakin valmisruokia maisteltu. Kastike olisi ehkä saanut olla hitusen enemmän balanssissa. Ostaisin kuitenkin uudelleen.
















perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pringles - Ketchup

Pringlesiltä on tullut uutuuksia kuin sieniä sateella ja itsehän tartuin tähän, jo hieman vanhempaan uutuuteen.

Ketsupinmakuiset sipsit kuulostaa ehkä hieman oudolle, mutta se maku on vieläkin oudompi. Jos olette käyneet esim. mäkkärissä tai hesessä ja ottaneet ranskalaisille ketsuppia, niin nämä maistuu juuri siltä.

Maku on tismalleen sellainen, kuin pikaruokaravintolassa ranskalainen olisi upotettu ketsuppiin. Näitä syödessä alkoi nimittäin tehdä mieli heseruokaa :D





Nämä oli ehkäpä jopa liian outoja ja jättäisin ostamatta uudestaan.