sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Barkleys - Peppermint & Licorice

Kävin joku aika sitten hakemassa paketin Ärrältä ja nappasin mielenkiinnosta pari pastillirasiaa mukaan, näitä saa ainakin Makuuneista ja varmasti paikallisista karkkikaupoista.

Painoa kummallakin on 50 g ja hinta oli 3 €/rasia. Kun Ärrältä nämä ostin, hinta oli 5 €/2kpl.
Pastillit ovat peltirasiassa, joka pysyy tiukasti kiinni eli sopii matkusteluun.

Peppermint on todella ärhäkkä ja tuju, raikastaa hengityksen. Muistuttaa alussa hieman Pohjanmaan pastillien makua, mutta sitten se voimistuu.

Licorice on puolestaan lempeä, lakritsainen joka sopii makeanhimoon (ainakin pieneen sellaiseen) ;)












keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Belgian Fancy Truffles - Orange

Näin jouluaikaan on hyvä tykitellä suklaisia juttuja tänne ;)

Käväisin karkkikaupassa ja nappasin edellisen kirjoituksen tuotteiden mukana nämä tryffelit.

Pahoittelut, taas appelsiinia, sillä muut maut ei minuun iskenyt.



Paketilla on painoa 200 g ja hinta oli 1,50 €.

Ilahduin, sillä näihin on laitettu myös appelsiininkuorta, luontaisina aromeina löytyy niin vaniljaa kuin appelsiiniakin. Kuoret tuo mukavaa suutuntumaa näihin ja ne erottuu jokaisessa suupalassa eli ei ole pihistelty :D

Tryffelit on "kuorrutettu" kaakaojauheella joka antaa väkevän vivahteen näihin (jos tiedätte kaupan väkevät kaakaojauheet, niin näissä on juuri sitä).

Entäs se maku? No, sille Fazerinalle nämä maistuu, erona on vain tietenkin tuo appelsiininkuori.










maanantai 14. joulukuuta 2015

Sorini - Caramello

Kävin tänään karkkikaupassa ja nappasin pari juttua kassan kautta kotiin.

Sorinin maitosuklaakonvehdit, täytteenä karamelli cream (53%), täyte ei ole sellaista nestemäistä eikä kovin kermaista eli kermavaahtomaista koostumukseltaan, vaan hieman tiiviimpää. Täyte on muuten valkoista väriltään.

Pussilla on painoa 150 g, makeiset on isoja ja todella, noh.. makeita :D
Hinta taisi olla 1,50 €?




Ei nämä mitään maata mullistavia ole, mutta näistä hyvällä tuurilla riittää kaverille kans!



(tämän postauksen kirjoittaminen vaati kolme karkkia, tieteen nimissä)











torstai 10. joulukuuta 2015

Kultasuklaa - Maitosuklaa appelsiini

Jatketaan suklaalinjalla. Mokkamaasta ostettu tämäkin, tällä kertaa Kultasuklaan Maitosuklaa appelsiini -levy. Kultasuklaan levyt tehdään käsityönä Iittalassa ja tälläkin on avainlippu -tunnus.

Levyssä on 80 g. Verkkokaupassa hinta on 3,97 €. Mokkamaassa tämä taisi olla 4 €.

Tästä löytyy appelsiininkuoren palasia (14%) sekä appelsiini aromia. Kaakaopitoisuus on vähintään 33%.

Jos tykkäät Fazerinasta, niin tämä on sinun juttusi. Tosin Fazerinasta poiketen, tässä on suutuntumaa noiden kuorenpalasten vuoksi :)





ps. heidän verkkosivuilta löytyy varmasti piparisuklaan ystävillekin jotain, klik ;)



/en hyödy linkeistä.












keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Dammenberg - Piparisuklaa

Täällä Joensuussa saamme nauttia ihanasta, pienestä liikkeestä, nimeltään Mokkamaa. Nimestä huolimatta liikkeessä myydään myös teetä ja makeisia.

Tänään siellä piipahdin ja nappasin Dammenbergin piparisuklaata yhden levyn. Levyssä on kahdeksan palaa, painoa 70 g. Hinta on joko 4 € tai 4,50 €.
Tuote on gluteeniton, soijaton, pähkinätön ja kananmunaton.

Sisältö on hyvin simppeli; Sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, maitojauhe, pomeranssi, kaneli, neilikka, inkivääri ja vanilja. Kaakaopitoisuus 43 %, kyseessä maitosuklaa.



Maku ei ole hyökkäävä, todella mieto. Itse olisin ehkä hitusen kaivannut tähän jotain lisää, mutta kyllä minä tämän syön ;)











torstai 3. joulukuuta 2015

Fazer - Merkkari Mix, minilantit

Fazer toi markkinoille Merkkari Mixin, jossa lantit on edeltäjäänsä pienempiä. Tämä taisi korvata ne suuremmat lantit, sillä niitä en kaupassa enää nähnyt. Hintaa pussilla on n. 1,85 € ja pussissa on 180g, hinta on kauppakohtainen eli vaihtelevuuksia voi olla.

Pussi kätkee sisälleen kolan-, hedelmän- ja salmiakinmakuisia lantteja. Makeiset ovat sitkeitä ja pureskeltavia. Salmiakkimakeiset ovat pehmeämpiä.

Omat suosikkini ovat salmiakki sekä punaiset hedelmäkarkit.










keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Blend Bee -teet maistelussa /Amoda tea

Toisessa blogissa kirjoittelinkin, että sain ekan teeboksini, voit lukea lisää täältä. Boxin teet on kaikki Blend Beeltä, jonka sivuilla voi itse miksailla teeyhdistelmiä tai ostaa valmiita.

Laittelen tänne tarkempia tietoja ja makuinfoa.

Sugar & Spice, black and rooibos. Ceylon, rooibos, orange peel, cardamom, cinnamon, all-spice, elderberries, peppercorn, ginger, licorice root, vanilla and brown sugar.

Lime Green With Envy, green tea. Sencha green tea, china green tea, lemon peel, raspberry leaf, lime extract.

Oolong Gone, oolong tea. Oolong, hibiscus, lemon peel, ashwagandha root, strawberry leaf, rose buds, licorice root, sweet orange extract.

Spring Clean, herbal tea. Milk thistle, rose hips, licorice root, ginger, dandelion leaf, nettle, strawberry leaf, chamomille.

 

 
 
 
Sugar & Spice on tuoksultaan appelsiininen ja mausteinen, lähinnä kardemumma. Ruskea sokeri tuo täyteläisyyttä tuoksuun. Maultaan tämä on.. jouluinen, kuten ainesosaluettelostakin voi jo päätellä. Vaikka tuoksu on tässä hyökkäävä, niin ihan niin voimakas tämä ei ole maultaan.
 
Lime Green With Envy on tuoksultaan sitruksinen. Maultaan tämä ei oikein sykähdytä, maistuu ihan vastaleikatulle ruoholle :D 
 
Oolong Gone on todella tylsän tuoksuinen, hieman vihreä, lehtimäinen tuoksu. Maussa erottuu ainakin ruusu ja hitusen appelsiini. Ei ainakaan suosikkini näistä.
  
Spring Clean on parempi kuin Oolong, tuoksu on aika lähelle sellainen kuin mitä teessä, johon on laitettu maitoa. Maku on miellyttävä ja inkivääri on tässä hyvässä osassa eli sopivasti. Yllättäen, tämä on paketin toiseksi parhain maku.
 
 
 
Minun suosikkini näistä oli Sugar & Spice sekä Spring Clean.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Pirkka - Tumma suklaakonvehti karamelli-merisuola

En ole yhtään tumman suklaan ystävä, ellei sitä ole jäätelössä tai jossain piilossa, pelkästään en sitä syö. Tieteen nimissä testasin ihan äsken Pirkan tumma suklaakonvehti karamelli-merisuola -paketin.

Pakkauksessa on kahdeksan konvehtia, painoa paketilla on 155 grammaa.
Tummaa suklaata on 65 %, toffeetäytettä 34,15 % ja merisuolaa (päällä) 0,85 %.

Suklaa on UTZ -sertifioitua, valmistusmaa Belgia.


Mitä olen mieltä?

Tuo suola hyökkää todella vahvasti niillä puraisuilla, mihin sitä tulee mukaan. Täyte on hyvää ja kokonaisuus on kivan erikoinen, suolaa voisi olla vähemmän. Vie makeannälän kyllä yhdellä palalla pois, en itse pystyisi kaikkia kahdeksaa konvehtia syömään.












keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Missä X

Missä X kuuluu jo klassikoihin, näitä on tullut jo pienenä naperona syötyä. Nykyään kieli on jo niin turta, että kirpeyttä näissä ei omaan makuun ole tarpeeksi, joskus tosin sattuu laimeita pusseja, jotka on melkeinpä ihan perinteisiä hedelmänamuja. Kuvassa oleva pussi kuului näihin laimeisiin, vaikka jauhetta karkeissa on, niin ne ovat vain makeita.

Parhaat karkit pussissa ovat mustat ja punaiset, tykkään syödä niitä yhtä aikaa :D Vähiten tykkään vihreistä ja violeteista.










maanantai 9. marraskuuta 2015

Lipton Green Tea - Lemon Melissa

Kun eksyn kirjoittamaan blogiin vihreästä teestä, on sen silloin oltava hyvää. Nimittäin en välitä vihreästä teestä ollenkaan.

Liptonilta tuli kaksi uutta makua, uudistetulla reseptillä. Hintaa en muista ollenkaan, mutta ainakin yli kaksi euroa/pkt. Paketissa on 20 pyramidipussia.

Teessä on sitruunamelissaa (14%) sekä sitruunankuorta 5,6%. Toki lisäksi vihreää teetä ja aromeja.
Kuten totesin, en ole vihreän teen ystävä laisinkaan, mutta tämä maistuu sitruksiselle eikä vihreän teen maku puske läpi, hyvää! Tuoksultaan tämä on kuin vastaleikattu ruoho, mutta niin vihreät teet yleensä ominaistuoksuiltaan sille tuoksuvat.

Tämä muistuttaa mustaa teetä, missä on sitruunaa, mutta maku on paljon miedompi vihreän teen ansiosta. Suosittelen kyllä :)












maanantai 2. marraskuuta 2015

Hockey Pucker

Totte Gottin Hockey Pucker on varmasti tuttu monelle, lähinnä jauhemaisessa muodossa.

Näissä maku on sama, mutta karkit ovat puristettuja, aivan kuten Lakrisal makeisetkin.
Nämä ovat omasta mielestäni paljon tiiviimpiä, eivätkä hajoa suussa pieneksi jauhoksi kuten Lakrisalit tekee ja ovathan nämä kooltaan suurempiakin.  Ehkä hitusen harmittaa, että tilasin vain yhden pussin ja se on jo syöty :D




/en hyödy linkistä








lauantai 31. lokakuuta 2015

Milka - Oreo

Toisena Milkan levynä kassan kautta kotiin päätyi Oreo -versio. Vaniljan makuinen kermatäyte (38%) ja kaakaokeksiä (16%). Painoa 100 g ja hinta 1,50 €.

Tämä ei ole niin tuhti, kuin mitä edellinen. Tässä on tekstuuria ja ei niin makea, kuin mitä Noisette oli.
Tykkään Oreoista enemmän tässä muodossa, kuin keksinä :)










tiistai 27. lokakuuta 2015

Milka - Noisette

Paikalliseen karkkikauppaan tuli erä Milkan suklaalevyjä, 14 eri makua ja hintaa niillä oli 1,50 €/kpl. Painoa 100 g. Minähän ryntäsin apajille heti, kun kaupunkiin tulin takaisin.

Tämä on sellainen levy, joka tappaa makean nälän jo parilla palalla. Täytteenähän on siis hasselpähkinälevitettä (13 %). Jopa minulle tämä on hitusen liikaa :D




En ostaisi tätä toisten, kunhan vaan saan tämänkin levyn syötyä :D






sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Cola, salmiakki ja joulu -makeiset/ Makeidon

Kävin viikko sitten Joensuussa messuilla, jotka järjestettiin tuossa kiven heiton päässä. Messuilla oli kädentaitajia, yrittäjiä ja kahvila.

Kierrettiin kaverin kanssa ja bongattiin ihana karkkikoju. Tämä yritys valmistaa karkit käsityönä, perinteitä kunnioittaen ja mikä parasta, kaikista karkeista oli maistiaiset! * sold * :D

Yritys on nimeltään Makeidon ja voit tuotevalikoiman katsoa tästä.


Pitkän harkinnan jälkeen ostin kolme pussia;

Cola - maistuu oikeasti kolalle, ilman hiilihappoja.
Salmiakki - todella hyvä salmiakki, jonka jokaisen salmiakin ystävän täytyy maistella.
Joulu - tämä oli jännä, ihan kuin olisi syönyt glögiä. Onnistuneesti vangittu maku.



Kovat karkit ovat kovia ja niiden syömisessä menee kauan (jos malttaa olla pureskelematta). Suosittelen ehdottomasti ostamaan/maistamaan jos näihin törmää jossain. Tykkäsin jopa karpalosta, joka ei suosikkini ole (kuten ei puolukkakaan). :D


Uhrauduin maistamaan inkivääriäkin ja tuli todettua, että se ei ole minun juttu ollenkaan.






maanantai 19. lokakuuta 2015

Tutti Frutti ja Lätkäliiga

Varmaan monelle tuttu yhdistelmä, johon törmää aika useassa paikassa.
Näitä saa ostettua irtokarkkihyllyistä, karkkikaupoista jne.

Lätkäliiga on salmiakkinen, ikisuosikkini joiden pitää olla hieman kovia, että ne on parhaimmillaan.


Tutti Frutit kuuluvat Lätkäliigan kanssa yhteen, vaikka niitä saa ostettua erikseenkin. Punaiset karkit on suosikkejani, mutta tiedättekö, en osaa sanoa mille nuo hedelmäkarkit maistuvat? :D Vihreän oletan olevan päärynä, mutta en ole siitäkään varma.




Outoa, että karkeista pitää, mutta ei osaa sanoa miltä ne maistuu.




torstai 15. lokakuuta 2015

Mentos Shakies

Huomasin reilu viikko sitten kaupan hyllyllä uusia Mentoksia, en tiedä kuinka kauan näitä on jo kaupoissa ollut, mutta itse huomasin vasta äskettäin.

Shakies - sisältää kolme eri makuista pastillia; mansikka, persikka ja banaani. Ainesosaluettelossa näiden kolmen hedelmän mehua on peräti 2 % :D

Miltä ne sitten maistuu?

Banaani on hyvin mieto, näin banaaninvihaajana on helppo puhua, muistuttaa banaaninmakuisia Jelly Beans -karkkeja. Ei nämä niin hyviltä maistui kuin irtokarkkiosaston vaahtosisuksiset banaanikarkit.

Persikka on yllättävän kiva. Maku ei näissä ole voimakas, sellainen lempeä. Jos olet syönyt persikkajogurttia/rahkaa, niin tämä maistuu sille.

Mansikka on tämän joukon pettymys! Ei yhtään mansikkainen. Onkohan niissä ns. perinteisissä mentoksissa mansikkaa, kun en muista? Jos on, niin niissä se on kyllä parempi. Tässä Shakes -versiossa on kyllä imitoitu mehuja eikä pirtelöitä (mehu- sana lukee ainesosaluettelossakin), maku on ällö.











maanantai 5. lokakuuta 2015

Tiger - Sweets

Käytiin ainakin pari kuukautta sitten Matkuksessa ja pyörähdettiin Tigerissa.
Nappasin sieltä kivan karkkipussin, missä on kahta erilaista makua; vadelma ja piparminttu.

Vadelma on todella hyvää, ainoa miinus tulee siitä, että piparminttukarkin ulkonäkö hämää mustalla ulkoasullaan :D
Pussilla on painoa 150 g ja hintakaan ei muistaakseni ole kovin päätä huimaava.











maanantai 28. syyskuuta 2015

Fazer - Pätkis kermajäätelö

Fazer julkaisi jäätelöhyllyille kaksi uutuutta; Pätkis ja Omar -jäätelöt.

Jäätelö tulee 480 ml törpössä ja hintaa tällä on n. 4,99 € - 7 €, riippuen kaupasta/paikkakunnasta.

Kun purkin kannen avaa, tulvahtaa nenään tuttu mintun tuoksu. Ja kyllä, jäätelö on aivan namihyllyiltä löytyvän Pätkiksen kaltainen. Saatan ehkä katua kun ostin tätä, sillä tämähän on aivan taivaallista :D Onneksi hinta on kuitenkin pieni este (omastani pulitin n. 5,70 €) jatkuvaan herkutteluun, joten yritän syödä säästeliäästi.












lauantai 26. syyskuuta 2015

Eldorado - Kolme suklaata

Jäätelönhimoon piti saada jäätelöä, sillä pakastimessa ei ollut mitään tai olisi ollut yksi B&J, mutta se oli mennyt vanhaksi yli vuosi sitten (kertoo myös sen, että se jäätelö ei ollut hyvää).

Kipaisin toiseen lähikauppaani ja ostin halvinta jäätelöä mitä löytyy eli Eldoradon Kolme suklaata. Pakkauksella on kokoa 900 ml ja hintaa 3,99 €, saatavilla myös karamelli -versiona.

Täytyy sanoa, että ihan parasta jäätelöä, kun sen antaa hieman sulaa. Tuo valkoinen on miun mielestä ihan perus vaniljaa, eikä valkosuklaata. Tässä jäätelössä on suklaakastiketta ja päällä suklaalastuja.


Jos tykkäät Ainon Ihana maitosuklaa -jäätelöstä, niin varmasti tämäkin on mieleen.


tuunasin jäätelöannoksen kermavaahdolla






torstai 24. syyskuuta 2015

Fazer - Kina

Tein tilauksen Urjalan Makeistukkuun ja nappasin sieltä Fazerin Kina -makeisia. Näitä ilmeisesti myydään Ruotsissa, mutta Suomesta näitä ei tietääkseni saa kuin tuolta Makeistukun -sivuilta, tosin nyt en niitä löytänyt enää sieltäkään :D

Kyseessä on siis maitosuklaakuorrutteisia vehnämuroja, noin suklaarusinoiden kokoisia = tosi pieniä.

Makeita, rouskuvia ja todella hyviä. Ei ole ihan saman makuisia kuin Suffeli Puffit, mutta aika lähellä. Jos törmäät näihin jossain, niin nappaa mukaan (kassan kautta).














tiistai 15. syyskuuta 2015

TV Mix - Kirpeä

Kauppojen tutut minipussit uudistui ja muutama tuli uutena valikoimaan, kuten tämä Kirpeä -pussi.

Pussissa on neljää erilaista kirpeää karkkia, joista tutista ja pienestä pitkulaisesta on ainakin kahta eri makuvaihtoehtoa. Minulla oli epäilykset tätä pussia kohtaan, sillä kirpeäksi luvatut karkit ei aina sitä ole.
Tässä miedoin kirpeys on tuossa Fizzy Bottle karkissa, joka on tuttu ainakin Candy King -irtokarkkivalikoimasta, maistuu siis purukumille.

Isoin karkki (joita oli minun pussissa eniten) on colanmakuinen, kaksi muuta ovat hedelmäisiä. Hyvin tuttuja makuja siis kaikki.


Tämä pussi on loistava kirpeiden karkkien ystävillä :)










sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Olvi - Buck's Raspberry & Lemon, Orange & Lime -virvoitusjuomat

Olvi lanseerasi pari uutta virvoitusjuomaa, jotka ei ilman tarkempaa tarkastelua tai tietoa osoittautuisi alkoholittomiksi juomiksi, joiden ulkoasu on hyvin aikuismainen.

Kokoa näillä on 50 cl eli 0,5 litraa. Miulle tuo määrä on iso, etenkin kun kyseessä on tölkki, jota ei saa enää kiinni. Pullossa olevat kestää miulla 2-4 päivää avattuna, koska ne ei laimene niin nopeasti.

Sooda on omasta mielestä ehkä hieman kevyempi, kuin perus limonadi. Kuplat ei ole niin "hyökkääviä" :D

Vadelma- sitruuna tuo mieleen Lidlin vadelmalimpparin, sitä toista puoliskoa, eli sitruunaa en tässä havaitse.

Appelsiini - lime, hyvin jaffamainen, mutta ehkä tuo lime tekee tästä hieman ilmeikkäämmän. Tästä limen kyllä tarkalla makuaistilla erottaa.

 

 
 
 
Suosikkini on tuo vadelma - sitruuna.











 

lauantai 5. syyskuuta 2015

Victorian Fancy Tea Collection

Bongasin Tohmajärven Tavaratorilta jo kauan aikaa sitten Victorian -merkin teepaketin. Lähinnä huomio kiinnittyi tuohon mustikkaan, sillä siihen(kään) harvoin törmää.

Sisältö oli muuten hyvin perinteinen, sillä sitruuna, mustaherukka ja metsämarja on makuina hyvinkin tuttuja. Mustikka oli aika pettymys, ei oikeastaan maistu ollenkaan. Jokin hyvin hentoinen maku siinä on, mutta en kyllä tunnistaisi mustikaksi, ellei pakkauksessa niin lukisi. Tuoksuu kyllä pussissa hyvälle.

Pakkauksessa pusseja yhteensä 40 kappaletta, jokaista makua siis 10 kappaletta.











tiistai 1. syyskuuta 2015

TV Mix - Salmiakkinen

Pieneen salmiakin nälkään on tarjolla Malacon Salmiakkinen. Painoa tällä pussilla on 110 grammaa.

Omasta pussista löysin neljää erilaista karkkia, joista jokainen on jo tuttu entuudestaan Malacon muista pusseista.

Pitkulainen on liitulakun sukulainen, mutta tummalla kuosilla. Hyvin liitulakumainen maku, mutta sanoisin, että hieman "tummemman" makuinen. Olisin voinut syödä useammankin, mutta omassa pussissa oli vain yksi.

Iso- ja pikkutassu, näiden maussa en huomannut mitään eroa. Tuttuja varmasti monelle maultaan.

Autokarkit, nämä maistuu tässä pussissa paremmalta kuin mitä lauantaipussissa, johtuu varmaan siitä, että ei ole hedelmäkarkkeja sotkemassa/pehmentämässä makua. :D Omasta mielestäni tämän pussin parhaimmistoa.








maanantai 31. elokuuta 2015

Karkkihyllyltä bongattua

Tässä muutama uutuus, joita karkkihyllylle on tupsahtanut.

Unohtamatta pussia, joka on omistettu kokonaan liitulakuille. Minipusseja oli useampaa erilaista, kuten jo tutut sirkusaakkoset. Tutti Frutti Ringsit olivat saaneet myös oman pussinsa, mukana oli niin hedelmäisiä kuin salmiakkia.








keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kvikk Lunsj / Marabou

Bongasin lähikaupasta uutta Maraboun suklaata.

Kvikk Lunsj sisältää perinteistä maitosuklaata sekä keksiä (5,5 %) ja merisuolaa (0,3%). Painoa levyllä on 185 g.

Maitosuklaa on tuttua Marabouta, levyssä näkyy pieniä kohoumia keksin murusista. Suklaa rouskuu suussa sopivasti, keksin palat on pieniä ja häivähdys suolaisuutta tupsahtelee silloin tällöin esiin. Ei mikään huono kokonaisuus ja voisin ostaa uudelleenkin :)










Brain Blasterz

Brain Blasterzit ovat aikuiseen makuun, niitä maahantuo Prescott Oy. Variaatioita on useita ja joissakin myös kirpeys vaihtelee, Brain Burnerz tarjoaa tulisuutta. Nämä on suosittuja erilaisissa karkkihaasteissa joita YouTube on täynnä.

Kuvissa olevat karkit ovat Brain Blasterz karkkipurkista, missä on neljä makua; vesimeloni, omena, mustikka ja sitruuna. Kirpeyden vuoksi näitä ei suositella lapsille.

Jo näiden karkkien näkeminen aiheuttaa syljen erittymistä suuhun, kun kuvittelee jo sen kirpeyden ja sitä näissä on. Onneksi se kirpeys on vain siinä karkin pinnassa, vaikka sekin tuntuu jo iäisyydeltä, kun karkkia imeskelee.

Mustikka on aika mitäänsanomaton, en tunnistaisi makua ellei se kääreessä lukisi.
Omena on selkeästi vihreä omena, hyvin teollinen ja mieto maku.
Vesimeloni on perinteisen makuinen mitä on aina karkeissa, mutta tunnistettavissa kuitenkin.
Sitruuna on hyvin mieto muiden makujen tapaan ja näistä karkeista se, jonka kirpeys kestää muita pidempään.











tiistai 25. elokuuta 2015

Hehkuvat Vuoret/ Rainbow, osa 2

I have seen this before... Ja niin olinkin, olen tehnyt tästä postauksen aikaisemmin * klik *, sisältö on ollut silloin hieman erikoisempi kuin nyt.

Pakkaus sisältää neljä eri makuista mustaa teetä, jokaista makua viisi pussia eli yhteensä 20 pussia. Pussit on pakattu vielä erikseen muoviin viiden kappaleen nipuissa. Hinta tällä oli n. 1,19 €.

Maut on niitä perinteisiä, mitä näkee melkeinpä jokaisella firmalla, tosin mansikka on sellainen harvinaisuus jota harvoin näkee yksinään, yleensä siinä samassa on jotain muutakin.

Maut ovat:

Metsämarja - se perinteinen, joka ainakin Liptonilla on nimellä Four Fruits jne. Ei eroa muihin maultaan.
Mansikka - tämän paketin parhaimmistoa, mansikkaan törmää harvoin yksinään olevassa paketissa (ainakin Liptonilla taitaa sellainen olla).
Mustaherukka - mieto, selvästi tunnistettavissa oleva mustaherukka. Toki hauduttamisajalla voi kikkailla vahvuuden kanssa.
Sitruuna - perinteinen maku tämäkin, mieto, mutta tunnistettavissa.










 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Oreo

Löysin keskustan Citymarketista viimeinkin Oreo-keksejä. Sijoituspaikka ei kuitenkaan ollut keksihyllyssä, vaan leipäosastolla (missä on myös juustot, karkkiteline, lihat jne.).

Keksit on pakattu neljän kappaleen paketteihin eli yhteensä keksejä on 16 kappaletta. Hinta 2,19 €

Nämähän on kuin Domino -keksit, mutta tuo keksi on tummempaa ja ehkä sen takia ei ole minun makuuni, paitsi ehkä dipattuna kuumaan kaakaoon tai kylmän maidon kanssa nautiskellen.




Oreo -suklaata en ole bongannut (Milka on ainakin sen tuonut markkinoille) meidän CM:n valikoimasta.





torstai 6. elokuuta 2015

Vaniljatee/Rainbow

Tykkään juoda teetä, tee on hyvää ja se tässä blogissa kyllä näkyy :D

Kävin joku aika sitten yhdessä keskustan S-marketissa (täällä on keskusta-alueella niitä kaksi, 10 min. kävelymatkan päässä pieni S-market ja muut on sitten muissa kaupunginosissa) ja vilkaisin pikaisesti teehyllyn läpi. Silmäni kiinnittivät huomion tähän vaniljateehen ja sitten.. hinta 0,99 €! Yhdelle teepussille jää hintaa viisi senttiä.

Teepussista tulee hentoinen vaniljantuoksu, kun sen laittaa kuumaan veteen, niin ihana vaniljantuoksu leijailee keittiöön. Syynä voi olla, että tässä on vaniljatankoa 2 %, jolloin makuun saadaan syvyyttä ja tietenkin sitä aitoa, vaniljanmakua.

Entäs se maku? No, samanlainen kuin tuoksukin, kyllä suosittelen tätä vaniljanystäville, eikä hintakaan ole kuin plussaa.













lauantai 1. elokuuta 2015

Bonbon - Killerbon

Olen metsästänyt näitä Killerboneja jo pitkään, torstaina Prismassa käydessä ne osuivat silmään, joten nappasin pussin matkaani.

Pussissa on 125 g. Hintaa en osaa sanoa.

Jos tiedätte Oukki doukki karkit ja niiden pinnassa olevan jauheen, niin näissä on sitä samaa päällysteenä. Muutenkin maku on kuin pehmeä versio Oukki doukista. Nämä on hyviä, mutta silti jotain outoa näissä on :D

Hyvin salmiakkimaisia, vaikka tuotteen nimessä lukee laku, ei sitä tästä erota, sillä salmiakin maku on niin vahva ja sitä on tuotteessa paljon.










perjantai 31. heinäkuuta 2015

Power Mix/ Rainbow

Käsi pystyyn, kuka pitää salmiakkikarkeista missä on jauhetta sisällä?

Jos nostit käden pystyyn, niin tulet tykkäämään tästä.

Power Mix sisältää viisi erimuotoista karkkia;

Ensimmäinen, pisaranmuotoinen kätkee sisälleen jauhetta, samoin numerot 2,3 ja 4, tuosta toisesta en kyllä ole täysin varma, kun niitä ei jämäpussissa enää ole jäljellä. Vitonen on pelkkää salmiakkia, ei jauhetta.

Tämä pussi on salmiakkia rakastaville, eikä ole kovin hintavakaan. Alle kolmella eurolla tämän varmasti saa.







sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Paddington Bear - Paddingtonin teematka/ Nordqvist

Oi Nordqvist, miksi olet niin nero? Loit mm. Easyn ja Muumi-sarjan, nyt "saaga" saa jatkoa ihastuttavalla Karhuherra Paddingtonilla. On muuten ärsyttävää, kun mistään kaupasta ei löydä Easy sarjan Daa -irtoteetä, joka maistuu vadelmalle. Se oli niistä kaikista parhainta, vaikka onkin vihreää teetä.


Pakkaus sisältää neljää erilaista mustaa teetä;

Herkkukäpälä - vaniljan ja kolan aromit.

Pistetään töpinäksi - hunajan ja melonin aromit.

Karhu yli laidan - kerman ja mangon aromit.

Viisas karhu tietää - appelsiinimarmeladin ja ananaksen aromit.


Suosikeiksi näistä nousee Pistetään töpinäksi, jonka maku on kaikista parhain. Rehellinen melonin maku. Toisena tulee Viisas karhu tietää, tuoksu on huumaava, maku ei ole niin helposti tunnistettavissa, mutta kyllä siinä ainakin appelsiini hieman maistuu.

Karhu yli laidan tuoksui huumaavalle, mutta maku jäi aika laimeaksi, samoin Herkkukäpälä, missä maku oli hento vaniljainen. Tuoksu oli kuin vaniljakolassa.





Hintaa en osaa sanoa, sillä äiti toi tämän tuliaisena Tuurin kyläkaupasta.





lauantai 18. heinäkuuta 2015

Toffis-tikut/ Rainbow

Hellou!

Näin jossain blogissa tai unessa, näitä Toffis-tikkuja. Piti pistää ostaen, kun bongasin ne keskustan (Centrumin) S-marketista. Pakkaus sisältää n.20 kappaletta ja painoa on koko pussilla 160 g. Tämän hinta oli em. kaupassa 1,80 €.

Toffeet on hyvin pehmeitä, ei tarvitse pelätä paikkojen puolesta.

Makuja on kolme;

Mansikka - hyvin vaimea maku, kun mutustelee kunnolla, niin kyllä siitä hieman sitä makua tulee. Sijoittuu toiseksi maun perusteella.
Appelsiini - mikä on tämä maku? Alussa on semmoinen muovinen, ihan outo maku. Kun karkin nielaisee, tulee pieni appelsiinin maku makunystyröihin :D
Sitruuna - tämä on perus sitruunanmakuinen, mitä karkeissa yleensä on. Paras näistä kolmesta.





Kuvatkin voi olla nyt isompia, kun levensin hieman blogia :)







perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ribon Komori - hedelmämakeiset

Hellurei!

Tänään vuorossa Ribon Komorin -hedelmämakeiset, jotka olen ostanut Blippo -verkkokaupasta.
Pussissa on 10 eri makuista karkkia, jotka on yksittäispakattuja, painoa pussilla 180 g ja hinta 6,94 €.

Kovia, pyöreänmuotoisia hedelmämakeisia.



Meloni (melon) on kuvan perusteella verkkomeloni, maistuu hieman miedommalle kuin esim. Chupa Chupsin vesimelonitikkari eikä ole niin pistävä maultaan.
Mango (mango) ei ole niin mangoinen kuin toivoisin, vielä jos lisäisi hieman makua, niin olisi juuri täydellinen.
Tumma viinirypäle (grape). Tätä en edes maista, kun en tykkää :D Viinirypäle vaan ei sovi karkkeihin tai limppareihin.
Mansikka (strawberry) oli yllättäjä, tämähän maistuu ihan samalle, kuin mitä torien ja markettien käytävillä tuoksuu mansikkamyyjien kohdalla! Todella mansikkainen.
Sitruuna (lemon) ei maistu astianpesuaineelle, mikä on hyvä merkki. Hyvä sitruunan maku, ei kirpeä, omaan makuuni juuri sopiva.


Ananas (pineapple) maistuu ihan ananaslimpparille.
Valkoinen viinirypäle (muscat) on viinirypäle lajike ja tämä on todella pahanmakuinen, en tykkää ollenkaan viinirypäle karkeista.
Persikka (peach) maistuu oikeasti persikalle, tykkään tästä mausta enemmän kuin niistä persikka irtokarkeista.
Omena (apple) on todella mieto, ei yhtään omenainen.
Appelsiini (orange) on hyvin perinteinen maultaan, melkeinpä kaikki appelsiininmakuiset karkit maistu tälle.













torstai 2. heinäkuuta 2015

Fazer - Aarrearkku

Monille tuttu Aarrearkku -karkkipussi on kokenut muutoksen tuulia.

Perinteisten merirosvoruutujen, lakurakeiden ja viidakon eläimien seuraksi on tullut hedelmäaarteet.

Hedelmäaarteet olivat ennen mm. perhosia, kotiloita, autoja... Nyt muodot ovat vaihtuneet avaimiksi, rahoiksi ja timanteiksi. Maut ovat pysyneet muuten samoina, vain muodot ovat kokeneet pienen päivityksen osassa pussia.

Omat suosikkini ovat viidakon eläimet, sekä ne valkoiset karkit (kuvassa esim. avain).













sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Royal T-Stck / Forest Fruits

Pahoittelut, että täällä on ollut hiljaista. Uusia nameja olisi kyllä testattavana, mutta en vaan ole kerennyt. Sain vanhemmiltakin pienen pussin venäläisiä karkkeja ja ainoa maku jonka erotin kääreen teksteistä oli toffee :D


Teetikut on kivoja ja niitä on 15 kpl pakkauksessa yksittäispakattuna, hinta 3,20 €. Omani olen ostanut verkkokauppa.comista.

Tuoksu on tässä mustikkainen (musta tee tulee Intiasta, luontaisia aromeja 7 %), maussa esiin tulee mustikka, sekä hieman vadelmaisuuttakin löytyy.







maanantai 22. kesäkuuta 2015

Pocky - suklaa

Sain kaverilta synttärilahjaksi mm. pockyjä, joita saa ostettua Helsingistä.

Pocky on keksitikku, joka on kuorrutettu esim. suklaalla.
Nämä on rapeita, rouskuvia ja suklaa on sopivan makeaa.

Ei näistä voi sanoa mitään pahaa, paitsi sen, että niitä voisi olla enemmän :D












lauantai 30. toukokuuta 2015

Vaasan Ruis Nacho/ Maitosuklaa

Ruista ranteeseen!

Saatoin hieraista silmiäni, kun näin Ruis Nacho maitosuklaa -mainoksen. Kuka ihme on keksinyt yhdistää suklaan ja rukiin? Ilmeisesti Vaasan.

Tiedän, että yhdistelmä kuulostaa jo oudolta, mutta oikeastaan nämä oli aika hyviä.

Suklaata on ohut kerros päällä, eikä sitä aina edes huomaakaan, kun ruis vie sen huomion happamuudellaan.

Suosittelen kuitenkin ottamaan riskin, jos vaikka näihin joku tykästyisikin :)









sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Brain Blasterz - omena & mansikka

Piipahdin pitkästä aikaa karkkikaupassa ja nappasin mukaani Brain Blasterz -karkkeja. Pakkauksessa on kaksi eripuolta, joista toisessa on omenanmakuisia ja toisessa mansikanmakuisia.

Näitä on saatavilla mm. tikkarina ja isompina karkkeina (joista löytää ainakin youtuben puolelta joitain haastevideoita).

En tiedä miksi näille on annettu myös varoitusmerkinnät tai edes sama nimi, sillä nämä on ihan peruskarkkeja, minä en huomaa mitään eroa, eikä kirpeys ole samaa tasoa niiden isompien karkkien kanssa :D

Makuna omena on parempi, mansikka on noh. teollinen ja aika mauton.









tiistai 19. toukokuuta 2015

Läkerol Deep Dark Saltius

Läkerolin mainokset ovat pyörineet jo ainakin viikon telkkarissa ja tämä salmiakkiversio kiinnitti huomioni. Eilen sitten nappasin sen Valintatalossa ostoskoriini.

Hintaa tällä oli n. 1,29 - 1,69 €/30g.

Sokeriton salmiakki-lakritsin makuinen pastilli. Sisältää makeutusaineita (maltitoli, sorbitoli, ksylitoli ja stevioliglykosidi).

En osaa erottaa sokerittomia nameja toisistaan, etenkin jos niissä on makeutusaineita (on niitä pahojakin sokerittomia olemassa).
Tässä eniten hämää tuo "sokerikuorrute" pastillin päällä, joka on hieman kirpeä.

Todella hyviä pastilleja! Tämän perusteella voisin ostaa sen hedelmäisenkin :D




Tämä on sellainen pussi, jonka voisi syödä kerralla, mutta se voi olla riski, jos omaa herkän vatsan.








tiistai 12. toukokuuta 2015

Fazer White & Milk

Jes, viimeinkin sininen ja valkoinen suklaa on levyssä! Tätähän on saanut jo reilun vuoden ajan patukkana, sekä jouluna ilmestyy myös konvehteina kauppojen hyllyille.

Lempparisuklaani Fazerilta on tässä 100 g levyssä, hintaa n. 1,89 €. Enää ei tarvitse ostella patukoita, vaan voi ostaa levyn, jee!

Valkoista suklaata on paksumpi kerros ja sitä perinteistä maitosuklaata ohut, mutta omasta mielestäni tämä ei siltikään ole liian makeaa, kuten valkosuklaa usein makeisista tekee. Täydellinen!










lauantai 9. toukokuuta 2015

Bergen - Obsession

Hämmentäviä keksejä, en muista mistä nämä ostin (CM tai Valintatalo). Paketissa kahdeksan keksiä, 140 g.

Suklaakeksejä karamellin makuisella täytteellä, pähkinöitä ja rusinoita.

Okei, nyt tajuan mistä se outo maku tulee. Rusinat.
En tiedä onko nämä keksit hyviä vai pahoja, pähkinäisiä ainakin. Kyllä näitä syö, mutta rusinat ja pähkinät olisi voitu jättää pois, tai määrää olisi voitu vähentää.








torstai 30. huhtikuuta 2015

Cloetta Sprinkle - Black raspberry sparks

Ja taas uutuus, joka sattui vahingossa eteeni karkkihyllyllä :D

Cloettan Sprinkle -sarja on saanut räväkän uutuuden; suklaata (96 %), vadelmaa (2%) ja lakritsia (2%). Levyllä on painoa 165 grammaa.

Kun rapistelet kääreen auki, nenääsi tulvahtaa vadelman tuoksu, levyssä tuntuu vadelman ja lakun palasia, sekä tietenkin näkyy (jos vain uskallat katsoa).

Vadelma on selkeästi erottuva, suklaa tai lakritsi ei peitä sitä liikaa. Lakukin erottuu hyvin ja tuo mukavaa suolaisuutta levyyn.

Levy on kivan erilainen! ja erottuu hyllystäkin pirteän värinsä ansiosta :)









CrispyBITE - blueberry

Äiti oli huomannut uutuuspatukoita ja minä nappasin tämän mustikka -version itselleni, toinen on maku on karpalo.

Patukalla on painoa 39 grammaa.

Kun kääreen avaa, tulvahtaa nenään mustikantuoksu. Maku muistuttaa mustikkajogurttia ja vohveli on ehkä hieman vahvempi maultaan (vrt normi Kismet), sillä se on täysjyvää.










keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kismet - Lakritsi

Kismet perheeseen tuli taas yksi perheenjäsen lisää, lakritsi.

Lakritsi tuo mukavaa särmää tähän ja tykkään muutenkin suklaan ja lakritsin yhteistyöstä keskenään. Laku tuo suolaisuutta, kun suklaa taas makeutta.

Patukalla on painoa 55 grammaa.











lauantai 25. huhtikuuta 2015

Meiji (setti 1)

Blipon tilaus saapui viime viikolla, joten sieltä muutama tulokas esittelyyn.

Meiji minilajitelma (setti 1), sisältää viisi minikokoista karkkiaskia. Joitakin näistä on sitten saatavilla ihan isompanakin rasiana/pussina. Hintaa setillä on 4,69 €.

Arvostelut vasemmalta oikealle;

Smartiesin tyylisiä karkkeja, sokerikuorrutteisia suklaapastilleja. Jos tykkää Smarties karkeista, niin nämäkin uppoaa taatusti.

Apollo mansikkasuklaat, näissä maistuu todella hyvin mansikka ja suklaa jää pimentoon. Sopivan makeita.

Choco Babyt on ärsyttävän pieniä makeisia, jotka ovat kokonaan suklaisia. Sopii naposteluun ja suklaan ystäville (tai vaikka muffinssien koristeeksi).

Coffee Beat kahvipavun muotoisia karkkeja kahvin himoon. Ei sovellu kahvin inhoajille, sillä nämä todellakin maistuvat kahville :D

Mansikka-Smarties. Sokerikuorrutteen alla on mansikkatäyte. Hieman hämmentäviä, sillä odottaa sitä suklaisuutta, mutta se jää vain odotteluksi.





Huomioitavaa; paketti voi jäädä tulliin ja joudut maksamaan arvonlisäveron (ostoraja on 22 €).